Verkostoitumispalvelut tieteellisessä tutkimuksessa

Verkostoitumispalvelut eli lyhennettynä SNS (Social Networking Sites) ovat olleet internet-tutkimuksen kuuma aihe niiden noustua massiiviseen suosioon viimeistään Friendster-palvelun myötä Amerikassa vuonna 2003. Vuonna 2007 julkaistun teemaosion johdantoartikkelissa Social Network Sites: Definition, History, and Scholarship aihepiirin “eturivin tutkijat” (Beer, 2008: 517) eli danah m. boyd ja Nicole B. Ellison ehdottavat määritelmää verkostoitumissivustojen ilmiölle, koostavat yhteen niiden lyhyen historian, tekevät katsauksen aiheen akateemiseen tutkimukseen sekä ehdottavat suuntaviivoja tulevalle tutkimukselle. Artikkelin tavoite on sinänsä kunnianhimoinen, mutta mitä muuta voi odottaa tutkijalta, joka kirjoittaa nimensä aina pienillä alkukirjaimilla ja jonka nimen professorikin kirjoittaa tieteellisessä julkaisussa pienillä alkukirjamilla (Beer, 2008).

Artikkelin tutkimuskysymys liittyy tiiviisti sen luonteeseen johdantoartikkelina. Johdannossa tutkijat esittävät, että tärkein tavoite on luoda konseptuaalinen, historiallinen ja akateeminen konteksti julkaisun muille artikkeleille. Tutkimusmetodi on siis lähinnä kirjallisuuskatsaus akateemiseen tutkimukseen, mutta etenkin historiaosiossa hyödynnetään verkostoitumispalveluiden avainhenkilöiden haastatteluita, jotka valottavat mukavasti myös tekijöiden motiiveja.

Boyd ja Ellison pyrkivät rohkeasti määrittämään ilmiön tieteellisellä tarkkuudella. He kokevat verkostointipalvelun “sellaiseksi verkkopalveluksi, joka mahdollistaa yksilön 1) rakentaa julkinen tai osittain julkinen profiili rajatun järjestelmän sisään, 2) tehdä näkyväksi lista muista palvelun käyttäjistä, joihin heillä on kontakti sekä 3) katsella ja selailla omaa ja muiden käyttäjien kontaktilistaa.” Tämä on mielestäni hyvä määritelmä sille toimintatavalle, jota olemme tottuneet SNS-palveluissa näkemään. Suhtaudun silti kriittisesti koko termiin itsessään, sillä se kohtaa samankaltaisen laajuusongelman kuin termit Web 2.0 ja sosiaalinen media. Onko kyse todellakin palveluista eikä yksittäisestä ominaisuudesta? Kuuluvatko tutkijoiden listaamat YouTube, LastFM, Twitter ja Facebook todellakin yhteen ja samaan kategoriaan? Onko parempi määrillä YouTube videopalveluksi, jossa on verkosto-ominaisuuksia vaiko verkostopalveluksi, jossa on video-ominaisuuksia? Tutkijat kirjoittavat itsekin määrittely-kappaleessa, että osa SNS-palveluista aloitti muunlaisella toiminnalla, kunnes niihin “lisättiin SNS-ominaisuuksia”. 2000-luvulla on nähty useita kertoja, että yhdellä kärki-idealla toimiva verkkosivusto saavuttaa suuren suosion ja luulee tekevänsä miljoonia vain huomatakseen muutaman vuoden jälkeen että kaikilla on jo sama ominaisuuspaketti sovitettuna omaan kontekstiinsa. Olen itse vahvasti samaa mieltä kuin professori David Beer, joka kirjoitti vastineessaan alkuperäiseen Boyd & Ellisonin artikkeliin että heidän määritelmänsä on jo liian laaja ja että ilmiö vaatii tarkempaa luokittelua (2008). Beer ei tarkoituksella ottanut selvää kantaa siihen miten määrittelyongelma tulisi ratkaista, mutta omasta mielestäni SNS tulisi “alentaa” toiminnalliseksi ominaisuudeksi Web 2.0 -termin alle – folksonomian, wikin ym. rinnalle.

Määrittäessään termiä tutkijat toimivat vasten yleisempää tapaa kutsua SNS-palveluita verkostointisivustoiksi (social networking sites), sillä he kokevat termin verkostosivusto (social network site) osuvammaksi. Suurin syy valintaan on termien painotuserossa. Tutkimusten mukaan verkostoituminen, joka viittaa täysin uusiin ihmisiin tutustumiseen, ei ole mahdollisuudestaan huolimatta yleistä SNS-palveluissa, sillä useimmiten lisättäviin ystäviin on jo jonkinasteinen kontakti tosielämässä (mm. Haythornthwaite, 2005). Tutkijoiden perustelu tuntuu ihan hyvältä, mutta ei sekään ole mielestäni ongelmaton. Termi verkostointi kuvaa erinomaisesti sitä tapaa, miten käyttäjät aktiivisesti valitsemalla, mukauttamalla ja poistamalla luokittelevat kontaktinsa ja muovaavat omaa online-verkostoansa palvelun tarjoamin keinoin. Päädyn itse ainakin toistaiseksi käyttämään suomenkielistä termiä verkostointipalvelu sen luontevuuden takia silloin kun on kyse Facebookin ja LinkedInin kaltaisista mielestäni “puhdasoppisista” verkostointisivustoista.

Sisällöllisesti artikkelin parasta antia on katsaus SNS-palveluiden historiaan ja kehitykseen. Osion tiivistäminen tähän ei tekisi jo valmiiksi tiiviille tekstille oikeutta, sillä juuri pienet anekdootit elävöittävät tarinan mielenkiintoiseksi. Yksi yllättävimpiä tietoja oli, että tiettävästi ensimmäinen puhdasoppinen verkostointipalvelu SixDegrees.com aloitti jo vuonna 1997, mutta oli “aikaansa edellä” ja lopetti toimintansa vuonna 2000. Tutkijat esittävät kolme mielestään tärkeintä epäonnistumisen syytä: käyttäjiä ei ollut tarpeeksi eheiden verkostojen syntymiseksi, verkostoitumisen lisäksi ei ollut muuta tekemistä ja täysin tuntemattoihin tutustuminen ei ollutkaan ihmisten mielestä tarpeeksi mielenkiintoista. Jälkikäteen on helppoa nähdä, kuinka esimerkiksi Suomessa teknologian kehittymisen ja Web 2.0 -ajan myötä Facebook pystyi voittamaan kaikki nuo ongelmat.

Tieteellisen tutkimuksen kannalta mielenkiintoisinta antia ovat ilmiön esittely tutkimuskohteena ja katsaus tehtyihin tutkimuksiin. Lähtökohtaisesti Boyd ja Ellison esittävät, että SNS-palvelut ovat uudenlainen ja sinänsä mielenkiintoinen online- ja offline-maailmaa yhdistävä tutkimuskohde, koska siinä toimiminen jättää jäljen. Tutkimuskäytännöt pohjautuvat laajalti tietokoneavusteisen viestinnän tutkimusalaan (CMC, computer-mediated communication), mutta yhdistävät myös mm. yhteiskunta- ja käyttätymistieteilijöitä. Boyd ja Ellison käyvät artikkelissaan tarkemmin läpi tutkimusta neljän aktiivisimman kohteen osalta: henkilökohtaisen vaikutelman hallinta ja ystävyys, verkostot ja verkostojen rakenne, online- ja offline-verkostojen yhdistyminen sekä yksityisyys.

Sinänsä mielenkiintoista on myös se tutkimusmetodien ja -teorioiden kirjo, joilla tutkijat kautta maailman ovat paneutuneet SNS:ien tutkimukseen. Tutkijat ovat pystyneet analysoimaan niin julkisesti esillä olevia tietoja kuin palvelun ylläpitäjien toimittamia lokitietoja ja sisällöllisiä tietokantoja. Tutkimuskenttänä SNS:t tarjovat tutkittavaa myös hyvin moninaisille tieteenaloille, ja tutkijat listaavatkin useita esimerkkejä, jotka vaihtelevat rodun ja etnisen taustan vaikutusten analysoinnista aina MySpacen leikkaa & liimaa -toiminnon näkemiseen kirjallisuusteorioiden kautta.

Lopuksi tutkijat esittävät hiukan yksioikoisen tutkimusvision nähden SNS:t lähinnä yksilöiden tutkimisen kautta ja korostavat, että vielä on erittäin paljon mitä emme tiedä käyttäjien toiminnasta, rakenteesta ja motivaatioista. Beer kritisoi tätä ja ehdottaa, että koska SNS:t ovat tulleet yleiseen ja laajamittaiseen käyttöön, meidän tulisi nähdä SNS:t laajempina tutkimuskohteina ja muistaa että niillä on mm. tekninen ulottuvuus, infrastruktuuri ja merkittävä taloudellinen painoarvo (2008, 525). Kieltämättä, yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa luulisi riittävän mielenkiintoa siihen, miten YouTuben ja Facebookin kaltaiset media- ja markkinajättiläiset vaikuttavat lasten, teinien, aikuisten ja yhteiskunnan eri osasten arkipäiväiseen toimintaan.

Lähteet:

Boyd, Danah M. & Ellison, Nicole B. 2007. “Social Network Sites: Definition, History, and Scholarship”, Journal of Computer-Mediated Communication, 13(1). Saatavilla: http://jcmc.indiana.edu/vol13/issue1/boyd.ellison.html (11.3.2010)

Beer, David. 2008. “Social network(ing) sites… revisiting the story so far: A response to Danah Boyd & Nicole Ellison”, Journal of Computer-Mediated Communication, 13(2).
Saatavilla: http://www3.interscience.wiley.com/journal/119414153/abstract (12.3.2010)

Haythornthwaite, C. 2005. Social networks and Internet connectivity effects. Information, Communication, & Society, 8 (2), 125-147.